En pysty juuri nyt kirjoittaa sillä tavoin kuin toivoisin. Tämä vuosi on ollut raskas, ja minä tarvitsen hieman aikaa. Pidän hetken tauon.
Kiitos, että olet lukenut.
Rakkaudella, Taru
Lyhyesti: Suomessa
Kaisaniemen mukulakivet saavat bussin tärähtelemään paljon enemmän kuin muistinkaan.
Saan silti Sukulakun osumaan suuhun.
Junamatka Helsingistä Järvenpäähän maksaa 80 €.
En ymmärrä edes hävetä.
Ferrante se muistaakseni oli, joka sanoi: joidenkin sielu ja ruumis matkustavat eri tahtia.
Minäkään en ole vielä kokonaan täällä.
Värisekopaatti
Olen tässä maaseudun hiljaisuudessa ehtinyt pohtia kaikenlaista. Muun muassa värejä.
Sivumennen todettakoon, että tällä hetkellä lempivärini lienee turkoosi. Joka kerta, kun kylpyhuoneen ovi raottuu ja näen vilauksen pienestä turkoosista matosta, sydämessäni läikähtää mukavasti. Sama käy kun näen turkoosin reppuni roikkumassa vaatekaapin oven kahvassa.
Ja sitten toiset värit, tällä hetkellä eritoten kattotiilten punaiset sävyt, saavat minut näkemään, noh, punaista. Ehkä ne muistuttavat minua eräistä viininpunaisista seinissä eräässä tukahduttavassa meksikolaisessa talossa. Ehkä vihasin väriä jo ennen kuin sain tarpeekseni gorditoista.
Lempi- ja inhokkivärini ovat aina olleet vahvoja.
Muistan senkin ajan, kun lempivärini oli kirkas oliivinvihreä. Tuo ajanjakso ulottui niihin vuosiin, kun olin juuri muuttanut omilleni ja kaikki piti hankkia ensimmäisen kerran. Sen seurauksena tulin ostaneeksi itselleni hämmentävän kokoelman oliivinvihreää tarpeistoa. Moni noista tavaroista kulkee mukanani edelleen. Oliivinvihreä teepannu. Oliivinvihreä kynäteline. Oliivinvihreä sohvatyyny. Oliivinvihreä viltti. Viimeisimpien muuttojen yhteydessä moni tavara on tosin myös löytänyt tiensä roskiin tai kirpputorille. Nykyisin oliivinvihreä väri nostattaa samanväristä ainetta kurkunpäähän.
Mutta se siitä. Mistä tässä oikeastaan piti puhua on tämä:
Olen huomannut, että ilon tai ilottomuuden luomisen lisäksi värit toimivat jonkinlaisena salaisena tulkkina omasta pääkopastani. Ne ovat minulle tunnetilojen mittari ja ahdistuksen asteikko. Koodisto kertomaan, olenko siellä missä minun kuuluu olla.
Tiettyä väriä olennaisempaa on se, mikä väri milloinkin nousee vahvimmin näkökenttääni. Huomaanko ne värit, joita vihaan, vai värit, jotka rentouttavat minua.
Silloin, kun päivän valkoinen valo laskeutuu ikkunasta pehmeänä, kevyenä ja raikkaana, tiedän voivani hyvin. Hengitykseni tasaantuu ja ilmassa tuoksuu hentoinen toivo. Silloin tiedän olevani oikealla polulla, tehneeni hyvän päätöksen.
Kesä? Ei kiitos
Pääseekö jo takaisin sisälle?
Tunnustan: en malta odottaa, että kesä on ohitse.
Enkä tarkoita vain tätä kesää. Sama tapahtuu kyllä joka vuosi.
Suomen suvi on tunnetusti lusmu, joka saapuu tai ei saavu. Vaikka en tätä kesää Suomessa vietäkään, on kesien ailahtelevaisuus ehtinyt vaikuttaa minuun varsin vahingollisesti aikaisempien vuosien saatossa ja vaikeuttaa elämää tänäkin päivänä.
Koska kesä ei ole ollut itsestäänselvyys, on minulle ilmeisesti kehittynyt jokin aivovamma siitä, että sitten kun kerran on lämmintä ja aurinkoista, on pakko tehdä jotain. On suorastaan kansalaisvelvollisuus olla ulkona ja nauttia hyvästä säästä.
Ja sitten kun ei oikeastaan kuitenkaan jaksaisi tehdä mitään (A: koska on niin kuuma, B: koska ei jaksa tavata ihmisiä joka päivä, C: koska muuten vaan on melankolinen luonne), tulee huono omatunto.
Tämä iljettävä ahdistus loppuu kuitenkin onneksi joka vuosi viimeistään syyskuun alussa. Kesä on virallisesti ohitse eikä kenenkään tarvitse enää tehdä mitään. Voi hyvällä omallatunnolla jäädä sisälle, tehdä pesän sohvannurkkaan, köllötellä kenenkään näkemättä liian suuressa värittömässä t-paidassa.
Vedän nyt sandaalit jalkaan lähteäkseni ulos, mutta tietäkääkin, että todellisuudessa mieleni kiertyy jo villalangan vakaudella syksyisten sukkapuikkojen ympärille.
Lyhyesti: kun valinnanvaikeus laittaa jauhot suuhun
Joskus sitä vain seisoo valintojensa edessä ja kaikki näyttää ihan slovenialaiselta jauhohyllyltä.
Et osaa valita kahdesta vaihtoehdosta, koska kumpikaan ei ole selkeästi toista parempi.
Kumpikaan ei ole absoluuttisesti toista parempi.
Mutta jompikumpi on parempi sinulle.
Valitse se, joka tekee sinusta enemmän sen ihmisen joka haluat olla.
Ellei sitten jotenkin ole mahdollista, että syöt molemmat.
