Asia, joka ei lainkaan kuulu sinulle

Jäin taannoin itselleni kiinni ikävästä käyttäytymismallista. Kävi nimittäin niin, että pikkujoulujen jälkeen eräs työkaverini, joka ei ennen juuri polttanut tupakkaa, repsahti tupruttelemaan pysyvämmin. Ja minä löysin itseni miettimästä sopivan ystävällistä tapaa huomauttaa hänelle asiasta. Mutta luojan kiitos tulin järkiini ennen kuin ehdin saada suutani auki.

Työkaverin tupakointi on nimittäin yksi niistä lukuisista asioista, joka ei kuulu minulle.

Ehkä ainoa pätevä syy, jolla toisen sauhuttelusta voisi alkaa viisastella, olisi tilanne jossa voisi aiheellisesti olettaa toisen olevan epätietoinen itselleen aiheuttamasta haitasta. Mutta me elämme yhteiskunnassa, jossa tupakoinnin haitoista on paitsi paljon tietoa, myös paljon viestintää. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö lukutaitoinen aikuinen ihminen olisi niistä perillä.

Ja kun minulla ei kerran ole tarjota mitään uutta tietoiskua, muuttuu ystävällinen huomauttamiseni ikäväksi napisemiseksi.

Yritän välttää toisten tekemisten turhaa kommentointia erityisesti sen takia, että se ärsyttää välillä minua itseäni ihan tarpeettoman paljon. Näin käy erityisesti silloin, kun kyse on syömisestä.

 Hot potin äärellä Pekingissä. Tähän pataan saa jokainen tunkea mitä lystää. Ja noukkia sen sitten sieltä poiskin parhaaksi katsomallaan tavalla: itkien tai nauraen.  (Kiina 2015)

Hot potin äärellä Pekingissä. Tähän pataan saa jokainen tunkea mitä lystää. Ja noukkia sen sitten sieltä poiskin parhaaksi katsomallaan tavalla: itkien tai nauraen. (Kiina 2015)

Havahduin itse viime keväänä siihen, kuinka paljon epäterveellinen syömiseni vaikutti jaksamiseeni, ja muutin ruokavaliotani sen mukaisesti. Jätin pois valtaosan leivästä, aloin syödä välipalana suklaan sijasta omenan ja kavensin karkkiherkuttelun jokapäiväisestä erityisiin karkkipäiviin. Kaikkiin ruokavalio ei varmasti vaikuta yhtä suoraviivaisesti, mutta itse huomasin vaikutukset heti. Kun syön paremmin, voin paremmin.

Sen takia ottaa päähän ihan hirveästi, kun joku alkaa kommentoimaan syömisiäni, vaikkakin tarkoittaisikin hyvää. ”Etkö otakaan kakkua?” ”Aivan hyvin voit sitä jäätelöä syödä, ei se sinulla missään näy”, ja niin edelleen.

Enkä jaksaisi joka kerta sanoa, että en syö vehnää kun se turvottaa ja en syö keskellä päivää sokeria kun se väsyttää. Ja että nämä ovat asioita jotka eivät kuulu kenellekään muulle kuin minulle.

Sillä minä olen ainut ihminen, joka joutuu elää tässä kropassa.

Jos tämän kehon verensokeri heittelee, sitä ei tunne kukaan muu kuin minä. Minun housujeni nappi ei purista kenenkään toisen vatsaa. Siksi minä saan päättää ihan itse millä tavoin tätä kehoa kohtelen. En kaipaa siihen muiden mielipiteitä.

Tämän vuoksi olin valtavan helpottunut, kun ymmärsin vaieta työkaverini tupakoinnista. Ehkä tämä savuttelukausi on juuri nyt sitä, mitä hän tarvitsee. Ehkä töissä tai kotona on stressiä, josta en ole tietoinen, ja tupakkatauko auttaa jaksamaan sitä paremmin. En tiedä, eikä se kuulu minulle.