Rakas mieleni, sinä vanha ja laahaava lurjus

Olen jo useamman päivän yrittänyt saada valmiiksi erästä hienoa ja oivaltavaa tekstiä, mutta ongelma on, ettei mieleni ole näinä päivinä lainkaan hieno tai oivaltava.

IMG_1420.JPG

Sen sijaan lähden aamulla töihin ja huomaan puolimatkassa että työpaikan avaimet ovat kotona. Töissä sohin sinne tänne ja toivon että kukaan ei kysy minulta mitään. Kun päivä päättyy ryntään kotiin, että ehdin keskustaan ostamaan espanjan kurssille sen harjoituskirjan, joka olisi pitänyt olla mukana jo viime viikolla. Ehdin nipin napin kauppaan ja nipin napin bussiin ja nipin napin kurssille. Kaivan uuden kirjan repustani ja huomaan että silmälasit ovat kotona, eli kirjasta on minulle sillä hetkellä yhtä paljon hyötyä kuin venäläisestä postimerkistä. Kun lopulta pääsen turhautuneena kotiin, vedän yhdeltä istumalta seuraavaa karkkipäivää varten säästetyn Pätkis-suklaalevyn (joka, sivumennen mainittakoon, on ihan liian makea kerralla hotkaistavaksi).

Vaikka tein kevätkauden aikataulutusta kuinka huolella, onnistuin jälleen kerran hamstraamaan aivan liikaa tekemistä. Pursuavat päivät näkyvät sitten tyhjänä päänä ja kireissä niskalihaksissa.

Tällaisina päivinä ärsyttää aina, että on niin hidas ja perinpohjainen. Haluaisin aina käsitellä kaikki asiat kunnolla ja huolella loppuun, ja vielä senkin jälkeen kerrata rauhassa keskenäni, että mitä oikein tapahtui. Mutta sitten kun monta asiaa tapahtuu peräkkäin liian nopeasti, saan hirmuisen stressireaktion koska vänkyrä mieleni vasta jolkottelee kärryvauhtia jossain matkan alkutaipaleella.

Mutta minkäs teet. Ei auta kuin odotella että kärryt joskus saapuvat perille ja koittaa välttää pahimmat suklaaöverit siinä venatessa.

Katastrofiviikko

Katastrofiviikko. Sillä nimellä kutsuin salaa mielessäni viime viikkoa.

Koska se oli ihan hirveä, raskas ja voimia vievä viikko.

Näin melkein kaikkia parhaita ystäviäni.

Ja ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, vietin vielä itsenäisyyspäivän vanhempieni parissa ja pari iltaa tutussa ryhmässä espanjan kurssilla. Kokonaisuudessaan viikko näytti tältä:

  • Maanantai: espanjan kurssi
  • Tiistai: pizzailta kaverilla
  • Keskiviikko: vanhemmilla itsenäisyyspäivän viettoa
  • Torstai: espanjan kurssi
  • Perjantai: vapaa ilta(!)
  • Lauantai: yhden porukan pikkujoulut
  • Sunnuntai: toisen porukan pikkujoulut

Ja kaiken tämän päälle oli tietysti käytävä töissä, missä – yllätys yllätys – on myös ihmisiä.

Osasin pelätä hurjaa sosiaalista viikkoa jo etukäteen, ja siinä kävi juuri niin kuin olin ajatellut. Olin aivan rättiväsynyt, kun sunnuntaina palasin kotiin viimeiseltä vierailulta.

Introvertille tämä on valitettavaa arkea.

Vaikka aidosti nautin siitä, että saan viettää aikaa rakkaimpieni kanssa, se ikävä kyllä myös kuluttaa minua. Paljon.

Olen kunnolla ymmärtänyt tämän vasta viime vuosina. Aikaisemmin luulin olevani laiska, kun en jaksanut jatkuvasti olla menossa, vaan tuntui paremmalta käpertyä yksin kotiin ja olla tekemättä mitään. Sitten luin introverteista ja tajusin olevani hyvin klassinen sellainen. Ihminen, joka tarvitsee latautumista toipuakseen muiden kanssa vietetystä ajasta.

Oli helpottavaa ymmärtää mistä on kyse ja ymmärtää että se on ok.

Ja ennen kaikkea oli helpottavaa alkaa suunnitella arkeani tämän ymmärryksen valossa.

Voi niitä aikoja, kun tukka oli pitkä ja seura harvasanaista. Ja ilmeisesti kaikki muut vaatteet paitsi jumppahousut likaisina. ( Pääsiäissaari, Chile 2016)

Voi niitä aikoja, kun tukka oli pitkä ja seura harvasanaista. Ja ilmeisesti kaikki muut vaatteet paitsi jumppahousut likaisina. (Pääsiäissaari, Chile 2016)

Kun olin huomannut millainen viikko joulukuun alkuun oli tulossa, varmistin nopeasti että loppukuu on mahdollisimman tyhjä. Tiesin, että tällaisesta rupeamasta toipumiseen menee aikaa. Seuraava viikonloppu kalenterissa oli tyhjänä, mutta arvelin että yksi viikonloppu ei varmaankaan riitä.

Laskeskelin: loppukuun potentiaalisia sosiaalisia tapahtumia ovat joulu, oma syntymäpäivä ja uudenvuodenaatto. Lisäksi kaikki arkipäivät on oltava töissä.

Joulun aion viettää perinteisesti perheeni kanssa ja töissä pitää käydä, mutta noista muista voisi tinkiä. Syntymäpäivä osuu arkipäivälle, joten voisin hyvin lymyillä yksin kaupungissa. Uudenvuodenaatolle on tullut vasta pari alustavaa kyselyä, mutta en ole sopinut mitään kenenkään kanssa. Nämä kaksi tapahtumaa voisin siis suosiolla päättää viettää yksin. Vaikka se ehkä kuulostaa kurjalta, olen salaa innoissani.

Tosi asiassa en välttämättä tule tarvitsemaan näinkään paljon yksinoloa, mutta lupaan sen itselleni silti. Usein nimittäin käy niin, että pelkkä mahdollisuus yksinoloon vaikuttaa jo hyvinvointiini. Akku latautuu paremmin, kun annan itselleni luvan levätä ruhtinaallisen paljon. Ja seuraavan kerran voin sitten taas nähdä ihmisiä, kun akku on täynnä.

Oli se sitten tammikuussa tai jo välipäivinä.